Turnaustunnelmia 2025/2026
Kausala 22.11.2025
BV Villapallot ykkönen Kausalassa
Salpis toinen - ja Team Saha kolmas
Kausalan liikuntahallissa pelattiin lauantaina kuusi tuntia lentopalloa, kun Viking Line Cupin osaturnauksessa oli mukana kahdeksan naisjoukkuetta. Alkusarja pelattiin kolmella ja sijoitusottelut kahdella kentällä. Yhteensä pelattiin 16 ottelua, mihin aikaa meni kuusi tuntia.
Voittajaksi selviytyi Järvenpäästä tullut Blues Volleyn Villapallot, missä rutiini, hyvä puolustus ja sitä seurannut hyökkäys olivat hyvin organisoituja. Villapallot ei hävinnyt yhtään pelia, mutta joutuivat finaaliottelussa turvautumaan kolmanteen erään ennen kuin Salpis antautui vasta lukemin 15-13.
Salpis oli näin ollen toinen ja kotijoukkue, Yrityksen Team Saha oli kolmas, kun voitti mitaliottelussa Topeno Teamin 2-0. "Mitalijoukkueiden" takana järjestys oli 4.
Turnaus onnistui pitkästä päivästä huolimatta erinomaisesti. Joukkueet ja kaikki pelaajat esiintyivät hienosti ja olivat hyvin kuulolla, kun turnausta vietiin eteenpäin äänityöläisen johdattamana, kuten Kausalassa yleensä. Myös tuomaritoimet ja kirjuroinnit sujuivat täsmällisesti annettujen ohjeiden mukaan.
Totta on, että pelaajat ja niistä koostuvat joukkueet tuovat turnaukseen luottamuksen ja erinomaisen hengen - KIITOS!
Mikasa lentopallon voitti Hervoton Remmi, Kausikalenteri 2026; Tiina Miinanen, Sukat; Alina Ivanova, Sukat; Madezda Eino, Juomapullo; Mari Velamo. Viking Line risteilyt; Team Saha; Maija Leivo, Sunny Volley 1; Liudmila Andronova, Sunny Volley 2; Tatjana Hämäläinen, BV Villapallot; Niina Kääriäinen, Old Stars; Teija Takkinen, Salpis; Vilma Salminen, Hervoton Remmi; Anni Hurskainen, Topeno Team; Mari Velamo.
Hannu Backman




Askola 15.11.2025
Tiukat ottelut tahdittivat Askolan Viikkareita Viking Line Cupin marraskuun turnaus Askola-Areenalla tarjosi laadukasta lentopalloa aamusta iltaan. Naisten sarjan voiton vei MU-Naiset ja miesten sarjassa tehokkain joukkue oli tällä kertaa Annikki ja tähdet.
Askola-Areenalla nähtiin tällä kertaa yhdeksän naisjoukkuetta ja kymmenen miesjoukkuetta. Kolmen kentän taktiikalla se tarkoitti, että naiset aloittivat peliurakansa aamusta ja miehet vastaavasti iltapäivästä. Yhteensä parketilla nähtiin lauantaina siis yli 140 pelaajaa.
Naisten sarjassa meno oli tasaista ja monessakin ottelussa erävoittoon pelanneet joukkueet päihittävät vastustajansa pisteellä tai muutamalla. Pitkät pallorallit vaativat pelaajilta venymistä ja heittäytymistä puolustuspäässä, mutta teräviä lyöntejä ja ovelia ratkaisuja tuli roppakaupalla myös hyökkäyspäässä.
Naisten cup-sarjaa johtava Topeno Team pelasi jälleen vakuuttavasti, mutta se ei riittänyt ihan ykkössijaan asti. Turnausvoiton vei MU-naiset ja kolmanneksi taisteli Team Revanssi.
Miesten sarjassa nähtiin niin ikään hienoa peliä sekä hyökkäys- että puolustuspäässä. Mainittakoon myös ensiluokkaisen kovia hyppysyöttöjä, jotka nousivat ratkaiseviksi joissain otteluissa.
Turnausvoiton vei loppujen lopuksi cupin nelossijaa pitävä Annikki ja tähdet, joka jätti taakseen toiseksi sijoittuneen Topeno Teamin sekä kolmossijan napannut Sunny Volleyn joukkue. Cup-johtaja VK Meie/Batrom sai tällä kertaa tyytyä neljänteen sijaan.
Askola-Areenalla pelataan jälleen Viking Line Cupia 14. maaliskuuta 2026.







Karkkila 8.11.2025
Karkkilan Liikuntahallilla pelattiin Viking Line Cup turnaus la 8.11.2025
Tällä kertaa pelattiin pelkästään naisten sarja 12 joukkueen kolmessa lohkossa. Turnaus täyttyi todella nopeasti ja muutoksia sattui yllättävän vähän osallistujissa.
Päivän aikana nähtiin aiempien vuosien tapaan uhrautuvaa peliä, palloa ei päästetty lattiaan helpolla ja peleissä taisteltiin loppuun asti. Useammassa pelissä nähtiin myös todella pitkiä palloralleja ja mitä pidemmälle päivä eteni, sen hurjemmaksi taistelu kävi. Ennen pelien alkua joukkueiden yhteyshenkilöiden kanssa sovittu erien pistekatto 25 pisteeseen johti siihen, että jo alkusarjassa oltiin myöhässä aikataulusta. Otteluohjelma tarjosi joukkueille paljon pelejä, mikä näkyikin punertavina poskina ja pienehkönä uupumisena osan pelaajien kasvoilla Ihailtavasti pelaajat silti jaksoivat pitkän päivän ja monta peliä.
Finaaliottelussa kohtasivat Salpis ja Posset, jonka Salpis vei suvereenesti 2-0.
Järjestäjän, Kapo A-poikien, näkökulmasta päivä sujui varsin mallikkaasti ilman loukkaantumisia, eikä aikataulun venyminenkään aiheuttanut haasteita.
Vanhempien ylläpitämän kahvion tuotteet tekivät myös hyvin kauppansa ja erityisesti voileipäkakun suosio oli kova ja menekkiä olisi ollut enemmänkin – tämä vinkkinä tuleville järjestäjille.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille mukavasta päivästä lentopallon parissa!
KaPon A-poikien joukkue toivottaa kaikille onnea myös tulevissa Viikkaripeleissä.
Sari







Salo/Halikko 25.10.2025
Salossa järjestettiin toista kertaa VLC-osakilpailu Halikon Liikuntahallissa, kun viime vuoden onnistunut Halikon turnaus innosti jälleen Salon Viestin Lentisleidit harrasteporukkaa järjestämään turnauksen pimenevän syksyn iloksi.
Naisten sarja tuli heti täyteen kahdeksalla joukkueella. Naisten pelit pelattiin hyvässä hengessä kahdessa lohkossa ja sijoitukset ratkottiin loppupäivän peleissä. Voittoon tiensä siivitti Tarmo, joka voitti finaalissa 2-0 (25-11, 25-10) Topeno Teamin.
Miesten sarjaan mahtui kuusi joukkuetta. Yksinkertaista-sarjaa (kaikki pelaa kaikkia vastaan) ei tällä kertaa pystytty yhdelle kentälle järjestämään, joten jokainen joukkue pelasi neljä kahden-erän ottelua. Osa peleistä menikin nopeasti läpi, joten alkuperäisen otteluohjelman aikataulusta miesten pelit saatiin päätökseen jopa tunnin etuajassa. Tämä oli varmasti mieluinen yllätys monelle.
Kireet Henxelit ja VK MEIE BATROM saivat molemmat 7 voittoerää. Voitettujen vs. hävittyjen eräpisteiden erotuksella VK MEIE BATROM oli kuitenkin 16 pistettä Kireet Henxelit-joukkuetta parempi.
Salon turnauksessa nähtiin useampi uusikin joukkue ensimmäistä kertaa pelaamassa Viking Line Cupin osakilpailuja, hienoa!
Mukava turnauspäivä sujui kaikin puolin hyvin, joten siitä iso Kiitos kaikille mukana olleille.
- Hanna & Aila












Järvenpää 18.10.2025
Viking Line Cup-turnaus rantautui Järvenpäähän la 18.10.25 Viking Line Cup naisten turnaus pelattiin Järvenpään yhteiskoululla 18.10.25.
Pelasimme kaksi erillistä turnausta. Aamuturnaukseen osallistui 8 joukkuetta ja iltaturnaukseen 9.
Aamuturnauksen voitti Posset ja iltaturnauksen Team Saha Kausalasta, jossa oli kovia kokeneita konkareita vahvistettuna muutamalla nuorella pelaajalla.
Salpis voitti aamupelien finaaleissa Tarmon 2-0, mutta hävisi tiukan kolmannen erän Posseille. Posset voitti Tarmon 2-1. Tasaisen ja tiukan finaalilohkon sijoitukset aamuturnauksessa 1. Posset 2. Salpis 3. Tarmo.
Iltapeleissä Team Saha hallitsi finaaleissa voittaen Old Starsin ja Topeno Teamin vahvalla ja selkeällä pelilllä. Old Stars oli 2. ja Topeno Team 3.
Turnaus sujui hyvin. Kuntoliikuntaa tuli paljon ja pelit olivat tiukkoja. Kiitos kaikille mukana olleille, te teitte tapahtumasta upean. Kahvion monipuolisuus sai kiitosta ja kevätkääryleitä ostettiin kotiin viemiseksi asti.
Niina









Hyvinkää 11.10.2025
Hyvinkäällä pelattiin lauantaina 11.10.2025 viikkarilentistä kolmessa sarjassa yhteensä 21 joukkueella. Naisten harrastesarjaan oli niin paljon ilmoittautuneita, että varasimme lopulta toisenkin salin. Naisten harrastesarjassa toteutettiin kaksi erillistä turnausta heti aamusta: NH1 Vehkojan koululla 8 joukkueella ja NH2 Puolimatkan koululla 5 joukkueella. Iltapäivällä jatkettiin miesten harrastesarjalla Vehkojan koululla 8 joukkueella.
Naisten harrastesarjan 8 joukkueen turnauksen välierissä kohtasivat Nice Team ja BVH sekä Topeno Team ja VK MEIE. Tiukassa finaalissa ratkesi mestaruus joukkueelle VK MEIE vasta kolmannessa erässä pistein 25-23, 22-25, 10-6). Kolmanneksi tuli järjestävän seuran joukkue BVH.
Naisten harrastesarjan toisessa 5 joukkueen turnauksessa pelattiin ensin yksinkertainen sarja. Sen päälle pelattiin sitten finaali alkusarjan kahden parhaan joukkueen Team Revanssi ja Hervoton Remmi välillä. Hervoton Remmi oli tällä kertaa parempi. Myös pronssipeli pelattiin alkusarjan kolmosen ja nelosen välillä. Sen voitti Old Stars.
Miesten harrastesarjassa ensimmäiseen välierään selvisivät VK MEIE/BATROM ja BVH. Toisessa välierässä olivat vastakkain Kipinä I ja Annikki ja Tähdet. Finaali oli uusinta alkusarjan pelistä BVH - Annikki ja Tähdet. Ensimmäisessä kohtaamisessa täysin vastaantulijana ollut paikallinen BVH taikoi jostain uusia lääkkeitä ja voitti finaalin pistein 2-0 (25-17, 25-19). Pronssia joukkueelle VK MEIE/BATROM.
Kiitoksia kaikille mukavasta lentispäivästä! Hyvinkäällä jatketaan taas viikkarin merkeissä helmikuussa (la 7.2).
Mikko





